Unelma toteutui
Ensimmäinen päivä alkoi 24,81m pitkällä erikoiskokee:lla. Pätkä meni Raimolta ja Jaakolta tuntumaa hakien. Vasemman puolen eturipustus vaurioitui hiukan törmäyksestä kiviaitaan todella liukkaassa mutkassa. Ykkösellä kilpailun joutui keskeyttämään noin 10 kilpailijaa. Seuraava pätkä jonka pituus oli 30,63km jouduttiin ajamaan kokonaan siirtymänä, koska katsojat eivät pysyneet poissa tieltä. Kolmonen oli 19,75km pitkä EK, joka lähti Noranten kylästä pohjoiseen päättyen DIGNE-Les-Bains:n. Tuntuman hakeminen jatkui vielä tällä pätkällä ja EK:n vaikeimmassa kohdassa auto lipesi kohti ojaa törmäten ojassa olleeseen Mitsubishiin. Joku kilpailija oli ehtinyt sinne ennen Ramia ja Jaskaa ehkä hiukan onneksi sillä oja oli syvä ja törmäyksen seurauksena teamimme auto ei mennyt ojan pohjalle. Katsojien avustuksella auto saatiin pois ojasta ja matka jatkui. Törmäyksessä hajosi kuljettajan puoleinen ajovalo ja lisävalopatteri. Samaan aikaan huoltoporukka oli ongelmissa ruuhkassa. Kilpailija pari ehti seuraavaan huoltoon, mutta vain toinen huoltoautoista oli selvinnyt paikalle. Polttoainetta saatiin tankattua, mutta 4. ja 5. EK olivat täysin lumisia ja jäisiä poiketen edellisistä joilla oli ajettu slickseillä. Nastalliset renkaat olivat toisessa huoltoautossa, joten miehet joutuivat ajamaan yhteensä 37,64km kesärenkailla muiden saadessa nastarenkaat alle. Huolto yritti tosissaan päästä paikalle ja tässä kohdassa ei kannata puhua mitään liikennesäännöistä. Torstain osalta kilpailu saatiin onnellisesti loppuunsa, kun numerolla 59 varustettu Mitsubishi EVO III saapui huoltoon lähempänä kahdeksaa. Onneksi Raimolla ja Jaakolla oli paljon kokemusta lumella ja jäällä ajamisesta sillä muuten homma olisi voinut suju todella heikosti. Sijoitus oli päivän päätteeksi 79.
Illan viimeisessä huollossa oli huolto saanut auton korjattua täysin.Toinen päivä oli jo todellista ajamista ja erikoiskoe kahdeksan Plan de Vitolles-Fayes, jolla oli pituutta 48,55km, teamimme otti käyttöön salaisen aseemme. Tämän ansiosta kilpailijapari Hämeenniemi-Pikkarainen ohitti erikoiskokeella kuusi kanssakilpailijaa. Päivän aikana ei juurikaan ollut ongelmia. Ainoa ongelma oli hiukan erikoinen. "Hitaammat autot. Viimeisellä kahdella pätkällä oli pimeää, mutta molemmilla menimme kolmen auton ohi", Raimo tuumasi. Päivän aikana EK-kilometrejä kertyi 165,35 ja sijoitus nousi ollen 62. saavuttaessa parc ferme:n.
Oli lauantai ja samalla viimeinen ja jännittävin kilpailupäivä. Lauantai alkoi tuntia aikaisemmin kuin perjantai eli kello 6.00 lähti Mäkinen parc fermeestä kohti Tallardin huoltoa. Porrastuksen takia teamimme lähti hiukan seitsemän jälkeen. EK:t sujuivat hyvin ja käytimme salaista asettamme eli normaaleja Hakkapeliittoja Sisteronin EK:lla, jolla miehet ohittivat jopa seitsemän autokuntaa. Hyvä vauhti jatkui muillakin pätkillä ja maalissa sijoitus oli 51. Unelma toteutui. Raimo ja Jaakko ajoivat auton maaliin ja juhlat alkoivat. "En oikein osaa sanoa... Tunne on fantastinen." olivat Raimon kommentit auton saavuttua maaliin.
Sunnuntaina oli palkintojenjako ja paraati. Juhlahumun laskeuduttua huoltopäällikkö Kari Kervinen pakkasi huoltomiesten kanssa auton ja lähti kohti koti Suomea.